Bianca
nimi
Bianca Madoka MoonTail
ikä
14
laji
puoliverinen
tyyppi
kuolevainen
saapumispäivä
5.10.2015
malli
pullip merl
tilattu
mollamania
custom-tiedot
27cm SBH M obitsu
Leeken CuteWave päältä LavenderRose alta Sakura
ripset
coolcatin siniset chipit, joihin on laitettu glitter-liimaa
luonne
Bianca on
pääosin erittäin pirteä ja onnellinen, mutta taustalla kalvaa surulliset
ajatukset. Bianca ei arvosta itseään yhtä paljon, kuin muita, ja siksi hän
nostaakin muut itsensä yläpuolelle. Hänen mielestään hän on outo ja erilainen
ja senkin takia hän ei arvosta itseään. Bianca peittää myös alemmuudentunteensa
ja surulliset ajatukset kömpelön ja hölmön naamarin taakse. Bianca arvostaa
taiteellisia lahjoja ja hän itse osaa myös maalata ja soittaa viulua. Bianca ei
pidä ruskeista hiuksista tytöillä, vaikka hänellä itselläkin ollut sellaiset.
Bianca ei ole käynyt kouluja loppuun, koska hänestä tuli kiusattu jo
ensimmäisestä luokasta lähtien, ja ajatukset erilaisuuden tunteesta juontavat
juurensa sieltä.
teema
tarina
Sateisena syksyisenä päivänä syntyi Moontalen perheeseen pieni tyttö. Tytöllä oli heti syntyessään lyhyet vaaleanpunaiset hiukset, kuin pienellä keijulla ja kauniit siniset silmät, jotka tuikkivat kuin tähdet taivaalla. Tämä tyttö sai nimekseen Bianca Madoka Juliet.
Jo nuorena tyttönä Bianca oli merkillinen tapaus. Heti Biancan paikalle saavuttua muut lapset tuntuivat aina kaikkoavan hänen ympäriltään. Tämä ei vaikuttanut tyttöä häiritsevän, vaikka hänestä olisikin ollut mukavaa leikkiä jonkun muun kuin itsensä kanssa vaihteeksi.
Biancalla oli aina rinnallaan hänen rakastavat vanhempansa, mutta he eivät ystävyyssuhdetta korvanneet, vaikka he kuinka kovin yrittivätkin. He antoivat Biancalle nallen, jonka tyttö nimesi herra Hattaraksi. Herra Hattara kulki Biancan mukana kaikkialla, opetteli lukemaan ja kirjoittamaan ja oli lähes kuin oikea ystävä.
Niinä aikoina, kun Bianca oppi lukemaan, hän löysi sadut, joita hän rakasti lukea herra Hattaran kanssa. Saduilla oli kuitenkin myös negatiivinen vaikutus tyttöön, sillä hän luki sieltä, miten kaikilla oli aina ystävä, mutta hänelläpä ei ollut.
Tapaturmiltakaan Moontalen perheessä ei vältytty, sillä Bianca oli kova telomaan itseään. Milloin hän oli kaatunut juostessaan, tippunut keinusta tai kaatunut tuolilla, aina rouva Moontale paikkasi tyttärensä. Monien monien laastareiden, lääkkeiden ja rohtojen jälkeen Bianca väkisinkin oppi hoitamaan jos jonkinlaisia vammoja, tosin tätä silloin ymmärtämättä.
Yksi kirkas talvinen aamu Bianca heräsi tavallisesti. Hän otti herra Hattaran kainaloonsa ja lähti alakertaan aamupalalle. Hän ihmetteli matkallaan talon läpi autiota tunnelmaa, mutta saapuessaan keittiöön hän todella huomasi jotain outoa. Hänen isänsä ja äitinsä olivat yleensä joka ikinen aamu siihen aikaan aamupalalla keittiön pöydän ääressä, mutta nyt heistä ei näkynyt jälkeäkään. Bianca laski herra Hattaran sille rakennetulle tuolille ja alkoi kutsua vanhempiaan. Ei vastausta.
Ainut, mitä näytti jääneen autioon taloon oli koristeellinen avainriipus ja viesti, joka oli kirjoitettu suttuisella käsialalla vanhan oloiselle paperille. "Siittä olen pahoillan, vanhemmill tapahtui mitt, muta oll e enä mit tehtviss. Piiloutut he olvat, muta sse ei atanu vasttan hänt. Parrhin tervesi-" loppu viestistä oli täysin tuhriintunut, joten siitä oli mahdotonta saada selvää.
Bianca ei kestänyt elää ilman vanhempiaan, jotka olivat aina tukeneet häntä oli hän erilainen tai ei, mutta nyt ilman heitä hän tunsi olonsa suojaamattomaksi.
Hän muisti sadun, jossa poika oli toivonut iltatähdeltä parempaa elämää ja toive oli toteutunut, joten hän toivoi itsekin, toivoi voivansa olla kuin muut. Pilvet peittivät taivaan heti toiveen lausumisen jälkeen, mutta siitä huolimatta Bianca käpertyi sänkyynsä nukkumaan.
Aamulla hän heräsi, ja katsoessaan peiliin, hän näki uuden tytön, jolla oli ruskeat takkuiset hiukset ja tummat eripari silmät.
Hän ei voinut pysyä vanhassa talossaan, joten hän pakkasi tavaransa jätti taakseen kyynelien saattelemana hiukan hullunkurisen, mutta niin muistorikkaan talon.
Bianca vaelteli siellä täällä vuoden verran. Hän keräsi kyllä katseita, mutta hänelle riitti tieto siitä, etteivät ne johtuneet hänen ulkonäöstään.
Kaduilla hän oppi jos jonkin laista. Hän oppi olemaan kova tarpeen tullen. Hän oppi olemaan kiero tarpeen tullen. Hän oppi monen monta asiaa, mutta tärkein sääntö oli, että kyynelet ovat heikkouden merkki. Yksikin kyynel on sama asia kuin antautuisit ensi kohtaamisella.
Kerran eräs keski-ikäinen mies lähestyi Biancaa. "Saat lämpimän kodin, ravitsevaa ruokaa ja kaikkea mitä laisesi tyttönen kaipaa", mies lupasi ja Bianca sokeasti luotti mieheen. Hän seurasi miestä tämän 'kotiin' ja sisälle. Mies lukitsi hänet saliin, jossa ainoa valon lähde oli juuri hänen mentävä ikkuna aivan korkean katon rajassa. "Saat kuoria perunoita ravintolaani koko loppu ikäsi", mies oli hohottanut sulkiessaan oven. Bianca otti kuorimaveitsen käteensä, ja ehti miettiä hetken perunoita, kunnes niitä alkoi sataa hänen niskaansa katossa olevasta putkesta.
Bianca ei kestänyt kauaakaan perunoiden kuorimista. Hän keräili päivät 'huonoja perunoita' joista hän onnistui kokoaaman pienen korokkeen, jolta hän voisi kiivetä ulos. Suunitelmassa oli myös miinuksia; Biancalla oli vain yksi yritys, sillä koroke sortuisi erittäin nopeasti, ja herättäisi miehen. Suunnitelma saattoi kaatua myös siihen, jos ikkuna oli lukossa.
Bianca otti tukea seinästä ja kiipesi perunoiden päälle. Koroke alkoi jo sortua kun hän väänsi salpaa ikkunassa. Ikkuna aukesi hänen onnekseen ja hän hilautui vaivalloisesti ikkunasta kylmään yöhön.
Mies oli kaiketi kuullut Biancan, sillä tämä aloitti takaa-ajon välittömästi. Bianca juoksi miestä pakoon kapeilla kujilla niin kovaa kuin vain jaloistaan lähti, kunnes hän saapui usvaiseen rantaan. Miehen äänet kuuluivat jo läheltä, joten hän loikkasi pienen huteran soutuveneen kyytiin ja alkoi soutaa. Hän kuuli miehen turhautuneen älinän kaukaa takanaan kun hän souti peilityynessä järvessä.
Hän souti niin pitkälle, että hän juuri ja juuri näki miehen. Silloin usvan seasta lipui esiin kaksi valkeaa joutsenta. Bianca oli nähnyt niitä nuorempana, kun oli ollut vanhempiensa rannalla. Nyt hän kuitenkin alkoi tuntea varpaidensa kastuvan. Hän katsahti alaspäin ja näki, miten veneen pohja lainehti. Biancan vene vajosi hermoja raastavan hitaasti järven pimeisiin syövereihin. Viimeinen ääni, joka Biancan korviin kantautui oli miehen mielenvikainen nauru rannalla ja veden tasainen liplatus.
Jo nuorena tyttönä Bianca oli merkillinen tapaus. Heti Biancan paikalle saavuttua muut lapset tuntuivat aina kaikkoavan hänen ympäriltään. Tämä ei vaikuttanut tyttöä häiritsevän, vaikka hänestä olisikin ollut mukavaa leikkiä jonkun muun kuin itsensä kanssa vaihteeksi.
Biancalla oli aina rinnallaan hänen rakastavat vanhempansa, mutta he eivät ystävyyssuhdetta korvanneet, vaikka he kuinka kovin yrittivätkin. He antoivat Biancalle nallen, jonka tyttö nimesi herra Hattaraksi. Herra Hattara kulki Biancan mukana kaikkialla, opetteli lukemaan ja kirjoittamaan ja oli lähes kuin oikea ystävä.
Niinä aikoina, kun Bianca oppi lukemaan, hän löysi sadut, joita hän rakasti lukea herra Hattaran kanssa. Saduilla oli kuitenkin myös negatiivinen vaikutus tyttöön, sillä hän luki sieltä, miten kaikilla oli aina ystävä, mutta hänelläpä ei ollut.
Tapaturmiltakaan Moontalen perheessä ei vältytty, sillä Bianca oli kova telomaan itseään. Milloin hän oli kaatunut juostessaan, tippunut keinusta tai kaatunut tuolilla, aina rouva Moontale paikkasi tyttärensä. Monien monien laastareiden, lääkkeiden ja rohtojen jälkeen Bianca väkisinkin oppi hoitamaan jos jonkinlaisia vammoja, tosin tätä silloin ymmärtämättä.
Yksi kirkas talvinen aamu Bianca heräsi tavallisesti. Hän otti herra Hattaran kainaloonsa ja lähti alakertaan aamupalalle. Hän ihmetteli matkallaan talon läpi autiota tunnelmaa, mutta saapuessaan keittiöön hän todella huomasi jotain outoa. Hänen isänsä ja äitinsä olivat yleensä joka ikinen aamu siihen aikaan aamupalalla keittiön pöydän ääressä, mutta nyt heistä ei näkynyt jälkeäkään. Bianca laski herra Hattaran sille rakennetulle tuolille ja alkoi kutsua vanhempiaan. Ei vastausta.
Ainut, mitä näytti jääneen autioon taloon oli koristeellinen avainriipus ja viesti, joka oli kirjoitettu suttuisella käsialalla vanhan oloiselle paperille. "Siittä olen pahoillan, vanhemmill tapahtui mitt, muta oll e enä mit tehtviss. Piiloutut he olvat, muta sse ei atanu vasttan hänt. Parrhin tervesi-" loppu viestistä oli täysin tuhriintunut, joten siitä oli mahdotonta saada selvää.
Bianca ei kestänyt elää ilman vanhempiaan, jotka olivat aina tukeneet häntä oli hän erilainen tai ei, mutta nyt ilman heitä hän tunsi olonsa suojaamattomaksi.
Hän muisti sadun, jossa poika oli toivonut iltatähdeltä parempaa elämää ja toive oli toteutunut, joten hän toivoi itsekin, toivoi voivansa olla kuin muut. Pilvet peittivät taivaan heti toiveen lausumisen jälkeen, mutta siitä huolimatta Bianca käpertyi sänkyynsä nukkumaan.
Aamulla hän heräsi, ja katsoessaan peiliin, hän näki uuden tytön, jolla oli ruskeat takkuiset hiukset ja tummat eripari silmät.
Hän ei voinut pysyä vanhassa talossaan, joten hän pakkasi tavaransa jätti taakseen kyynelien saattelemana hiukan hullunkurisen, mutta niin muistorikkaan talon.
Bianca vaelteli siellä täällä vuoden verran. Hän keräsi kyllä katseita, mutta hänelle riitti tieto siitä, etteivät ne johtuneet hänen ulkonäöstään.
Kaduilla hän oppi jos jonkin laista. Hän oppi olemaan kova tarpeen tullen. Hän oppi olemaan kiero tarpeen tullen. Hän oppi monen monta asiaa, mutta tärkein sääntö oli, että kyynelet ovat heikkouden merkki. Yksikin kyynel on sama asia kuin antautuisit ensi kohtaamisella.
Kerran eräs keski-ikäinen mies lähestyi Biancaa. "Saat lämpimän kodin, ravitsevaa ruokaa ja kaikkea mitä laisesi tyttönen kaipaa", mies lupasi ja Bianca sokeasti luotti mieheen. Hän seurasi miestä tämän 'kotiin' ja sisälle. Mies lukitsi hänet saliin, jossa ainoa valon lähde oli juuri hänen mentävä ikkuna aivan korkean katon rajassa. "Saat kuoria perunoita ravintolaani koko loppu ikäsi", mies oli hohottanut sulkiessaan oven. Bianca otti kuorimaveitsen käteensä, ja ehti miettiä hetken perunoita, kunnes niitä alkoi sataa hänen niskaansa katossa olevasta putkesta.
Bianca ei kestänyt kauaakaan perunoiden kuorimista. Hän keräili päivät 'huonoja perunoita' joista hän onnistui kokoaaman pienen korokkeen, jolta hän voisi kiivetä ulos. Suunitelmassa oli myös miinuksia; Biancalla oli vain yksi yritys, sillä koroke sortuisi erittäin nopeasti, ja herättäisi miehen. Suunnitelma saattoi kaatua myös siihen, jos ikkuna oli lukossa.
Bianca otti tukea seinästä ja kiipesi perunoiden päälle. Koroke alkoi jo sortua kun hän väänsi salpaa ikkunassa. Ikkuna aukesi hänen onnekseen ja hän hilautui vaivalloisesti ikkunasta kylmään yöhön.
Mies oli kaiketi kuullut Biancan, sillä tämä aloitti takaa-ajon välittömästi. Bianca juoksi miestä pakoon kapeilla kujilla niin kovaa kuin vain jaloistaan lähti, kunnes hän saapui usvaiseen rantaan. Miehen äänet kuuluivat jo läheltä, joten hän loikkasi pienen huteran soutuveneen kyytiin ja alkoi soutaa. Hän kuuli miehen turhautuneen älinän kaukaa takanaan kun hän souti peilityynessä järvessä.
Hän souti niin pitkälle, että hän juuri ja juuri näki miehen. Silloin usvan seasta lipui esiin kaksi valkeaa joutsenta. Bianca oli nähnyt niitä nuorempana, kun oli ollut vanhempiensa rannalla. Nyt hän kuitenkin alkoi tuntea varpaidensa kastuvan. Hän katsahti alaspäin ja näki, miten veneen pohja lainehti. Biancan vene vajosi hermoja raastavan hitaasti järven pimeisiin syövereihin. Viimeinen ääni, joka Biancan korviin kantautui oli miehen mielenvikainen nauru rannalla ja veden tasainen liplatus.
pitää
Suklaasta
Planeetoista
Vaaleanpunaisesta
mansikoista
isoista villapaidoista
kirpeistäkarkeista
maidosta
ei pidä
kahvista
pimeästä
aikaisista herätyksistä
ilkeistä ihmisistä
pimeästä
ruskeasta väristä
pimeästä
Kommentit
Lähetä kommentti